Majava-kilpailun tulokset 2022

Tietotekniikan Majava-kilpailu on kansainvälinen koululaisille suunnattu tietotekniikka-aiheinen kilpailu, jota on järjestetty Suomessa vuodesta 2010 alkaen. Kilpailun järjestelyistä Suomessa vastaa Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta yhteistyökumppaneineen.

Majava-kilpailu koostuu www-selaimella interaktiivisesti ratkaistavista ongelmanratkaisutehtävistä. Kilpailu on suunnattu alakoulun toiselta luokalta toisen asteen oppilaitoksiin (lukio/ammattikoulu) asti. Kilpailutehtävät ovat samat ikäryhmästä riippumatta, mutta kustakin kysymyksestä on olemassa kolme eri vaikeustason versiota, ja osallistujat voivat kilpailun aikana vapaasti valita, mihin versioihin vastaavat. Vaikeammat versiot tuottavat enemmän pisteitä.

Vuoden 2022 kilpailuun osallistui ≈ 5200 koululaista ≈ 80 eri koulusta. Alla on listattu kilpailussa parhaiten menestyneet oppilaat käyttäen Majava-kilpailun perinteistä jakoa viiteen ikäryhmään: Mini (luokat 2-3), Benjamin (luokat 4-5), Cadet (luokat 6-7), Junior (luokat 8-10) sekä Senior (toinen aste). Kilpailun maksimipisteet olivat 400. Koska tehtävät ovat kaikille samat, ovat eri sarjojen pistemäärät suoraan vertailukelpoisia keskenään.

Kunkin oppilaan pistemäärä on ilmoitettu nimen perässä.

Mini-sarja (294 osallistujaa)
1. Lindroos Silja, 255, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
2. Samppala Aapo, 245, Raunistulan Koulu, Turku
3. Jussila Pauli, 240, Kipinän Koulu, Pudasjärvi
3. Rouhiainen Veeti, 240, Jokivarren Koulu, Vantaa
5. Pietikäinen Olavi, 238, Oulun Normaalikoulu, Oulu
6. Kuuskoski Otava, 211, Raunistulan Koulu, Turku
6. Soljasalo Niilo, 211, Sammonlahden koulu, Lappeenranta
8. Marttila Olli, 210, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
8. Seppälä Leo, 210, Jokivarren Koulu, Vantaa
10. Kylmälä Fanny, 205, Halkokarin Koulu, Kokkola

Benjamin-sarja (1018 osallistujaa)
1. Heimonen Matias, 330, Raunistulan Koulu, Turku
2. Heikkilä Niilo, 295, Jokelan Koulu, Raahe
3. Valtasola Saana, 290, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
3. Koskela Riia, 290, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
3. Fu Stacy, 290, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
6. Ollikainen Vilho, 280, Nauriskasken Koulu, Espoo
6. Kurkela Valo, 280, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
8. Luukkanen Aatos, 275, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
9. Angerla Amos, 270, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
9. Angerla Aron, 270, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
9. Martikka Oiva, 270, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki

Cadet-sarja (1519 osallistujaa)
1. Koljonen Lukas, 340, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
1. Järvenpää Tuomas, 340, Olarin Koulu, Espoo
3. Mustonen Rene, 320, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
3. Mikkonen Elias, 320, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
3. Selkälä Luukas, 320, Hämeenlinnan Yhteiskoulu, Hämeenlinna
6. Annala Jussi, 310, Halkokarin Koulu, Kokkola
6. Leskinen Viljami, 310, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
6. Helveranta Roosa, 310, Yli-Maarian koulu, Turku
9. Vorne Nella, 305, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
10. Kuusi Paavo, 300, Talvisalon Koulu, Savonlinna
10. Pitkänen Essi, 300, Saarnilaakson Koulu, Espoo
10. Pekkarinen Otto, 300, Tapainlinnan Yhtenäiskoulu, Hyvinkää

Junior-sarja (2323 osallistujaa)
1. Leppäkorpi Maro, 360, Ulvilan Yhteiskoulu, Ulvila
1. Tuomi Solja, 360, Saarnilaakson Koulu, Espoo
1. Tukia Nemo, 360, Ulvilan Yhteiskoulu, Ulvila
1. Sjölund Matias, 360, Taatilan Yhtenäiskoulu, Lieto
5. Keskikuru Juuso, 350, Ritaharjun Koulu, Oulu
5. Ylikorpi Nooa, 350, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
7. Tikka Peetu, 340, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, Ylöjärvi
7. Fält Niilo, 340, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
9. Salonen Hemi, 330, Ehnroosin Koulu, Mäntsälä
9. Peltola Joel, 330, Ritaharjun Koulu, Oulu
9. Salonen Johan, 330, Saarnilaakson Koulu, Espoo

Senior-sarja (37 osallistujaa)
1. Lauas Joakim, 350, Kerttulin Lukio, Turku
2. Ylikännö Lex, 330, Kerttulin Lukio, Turku
3. Kuivala Anna, 320, Kerttulin Lukio, Turku
3. Puolimatka Ron, 320, Kerttulin Lukio, Turku
5. Lehtniemi Akseli, 310, Kerttulin Lukio, Turku
6. Juntunen Topi, 300, Kerttulin Lukio, Turku
6. Auranen Aleksi, 300, Kerttulin Lukio, Turku
6. Suojasto Ville, 300, Kerttulin Lukio, Turku
9. Oittinen Kasper, 295, Kerttulin Lukio, Turku
10. Kotaniemi Alix, 290, Kerttulin Lukio, Turku
10. Lindström Olivia, 290, Kerttulin Lukio, Turku

Lisätietoja:
Heikki Hyyrö
Majava-kilpailun Suomen koordinaattori
Tampereen yliopisto / Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
heikki.hyyro AT tuni.fi